Jälkihoitomahdollisuudet
Asiantunteva jälkihoito lihavuusleikatun apuna
Lihavuusleikkaukseen hakeutuminen on iso päätös. Leikkauksen jälkeen potilaalla on pitkä sopeutumisjakso uuteen ruokavalioon ja ateriakokoihin. Asiantuntijan opastus voi olla hyvänä tukena. Myös kehon ulkoiset muutokset saattavat vaatia jatkohoitoa. Eirassa lihavuusleikatuille on tarjolla sekä ravitsemusterapeutin että plastiikkakirurgin palvelut.
Ravitsemusterapeutti apuna lihavuusleikkauksen jälkeen
Heti leikkauksen jälkeen potilaan vatsa tulee täyteen jo 0,5-2 desilitrasta nestemäistä ruokaa. Pienet annoskoot vaativat huolellisuutta, jotta ruoka on tarpeeksi monipuolista. Leikattu potilas tarvitsee aluksi kuudesta kahdeksaan pientä ateriaa päivässä. Lisäksi syödään vitamiinivalmisteita päivittäin.
Eirassa toimiva laillistettu ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson painottaa, että mikäli potilas syö ohjeiden vastaisesti, hän saattaa saada kiusallisia dumping-oireita - pahoinvointia, hikoilua, väsymystä ja sydämentykytystä.
Ravitsemustila kohdalleen
Halutessaan potilas voi saada toipumisensa tueksi Eirasta ravitsemusterapeutin palveluna seurantapaketin, jossa terapeuttia tavataan useammin ja hänen kanssaan käydään läpi ravitsemuksellisesti keskeiset asiat. Ravitsemustilaa seurataan mm. ruokapäiväkirjanpidon ja verikokeiden avulla. Tarkoituksena on kuitenkin säilyttää syömisen ilo samalla kun kaivattu laihtuminen toteutuu.
Ravitsemusterapeutti antaa ruokavalio-ohjausta myös niille, jotka eivät sovellu tai halua mennä lihavuusleikkaukseen. Ruokavaliohoidosta hyötyvät mm. syömishäiriöpotilaat, metabolista oireyhtymää sairastavat, keliaakikot, munuaisten vajaatoimintaa sairastavat, diabeetikot, ikääntyneet (usein alipainoiset) sekä ruoka-aineallergiaa sairastavat.
Plastiikkakirurgia avuksi ulkonäkömuutoksiin
Eiran sairaalan plastiikkakirurgian ja kirurgian erikoislääkäri Pentscho Popov kertoo, että painonlaskun seurauksena iho saattaa jäädä roikkuvaksi. Roikkuva iho voi näkyä vaatteiden alta ja joskus aiheuttaa poimuissa hautumisongelmia.
Plastiikkakirurgisin menetelmin poistetaan ihoylimäärä. Arvet sijoitetaan niin, etteivät ne haittaa esteettisesti. Jäljelle jääneitä, ulkonäöllisesti haittaavia rasvakertymiä voidaan samassa yhteydessä tasoittaa rasvaimulla. Tavallisimpia korjattavia alueita ovat vatsa, vyötärö, rinnat, raajat ja kaula.
Tarve mahdollisille plastiikkakirurgisille toimenpiteille arvioidaan 6-12 kk kuluttua lihavuusleikkauksesta. Toimenpiteet tehdään, kun painonlasku on tasaantunut, yleensä aikaisintaan vuoden kuluttua leikkauksesta. Plastiikkakirurgiltamme saa tietoa mahdollisesti tarvittavista toimenpiteistä jo ennen lihavuusleikkausta. Näin potilaalla on runsaasti aikaa miettiä ja valmistautua. Popov muistuttaa, että lihavuusleikkauksen jälkeisillä plastiikkakirurgisilla toimenpiteillä on usein huomattava elämänlaatua parantava vaikutus.














